29.10.2013

Kalklitir kalkkimaali

Ensimmäinen kerros kuivunut
Toinen ja samalla viimeinen kerros kuivunut - VALMIS!
Syksyn sateinen harmaus alkoi kaataa seiniä niskaan, tällä kertaa eteisessä. Mikä virhe olikaan maalata iso osa seinistä ihan A-pohjan valkoisella, siis valkoisella, joka ei taita yhtään mihinkään! Pelkäsin, että vallitsevassa valossa seinät taittaisivat keltaiseen tai siniseen, mutta nyt listat näyttävät kalpeita seiniä vasten aivan kellertäviltä, mikä ahistaa sekin. No, johan näitä valkoistakin valkoisempia seiniä katseltiin melkein yhdeksän kuukautta, että jo on aikakin vaihtaa väriä ;) 

Selailtuani maalivaihtoehtoja, päädyin Kalklitir kalkkimaaliin. Sävyksi valitsin Winter Primon, joka on suht tumma harmaan sävy. Vaaleampi harmaan sävy, San Saccaria jäi kuitenkin kummittelemaan sen verran, että taidan tilata pari pussia sitä ja pistää työ-/vierashuoneen seinätkin uusiksi. 

Eilen onnistuin irroittautumaan pojasta sen verran, että sain illalla ensimmäisen kerroksen maalattua. Pussillisesta kalkkijauhetta tulee n. 2 litraa maalia, jonka pitäisi riittää n. 6-10m2 maalaamiseen kahteen kertaan. En nyt osaa sanoa kuinka iso tuo maalaamani seinän pätkä on, mutta tuon maalaamiseen kahteen kertaan meni n. puolet, eli litran verran. Mihinhän seinään hukkaisin loput....
Maalaaminen tapahtuu pensselillä, mikä oli ihanaa vaihtelua telalla vetelyyn verrattuna! Sutimisen kanssa ei tarvinnut olla liian tarkka, kunhan veteli sinnepäin. Ensimmäinen kerros alkoi kuivua nopeasti ja näytti aika hurjaltakin, mutta tasoittui nopeasti. Toisen kerroksen kuivuttua olin niin tyytyväinen lopputulokseen, ettei kolmatta kerrosta tarvittu. Olisi voinut olla lopputulos liiankin siloiteltu meikäläisen makuun :) 
Helppo ja nopea maalata, lopputulemana elävä ja matta pinta.
I LOVE IT! 

-M-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti