4.3.2014

Kooste kuluneilta viikoilta (vai lasketaanko jo kuukausissa?)

Olen päivät pitkät kotona naperon kanssa, enkä silti saa aikaiseksi vääntää edes pikku postauksia? Aika säälittävää. Kamera kyllä räpsii, mutta tekstin tuottaminen ja kuvien saaminen blogiin asti tuntuu ainaiselta ongelmalta. Mistähän välistä sitä nappaisi vartin ja tuhlaisi sen tähän pikku harrastukseen? Tänään kulutin vartin kuivatessani maljakollista vettä laminaatilta. Olisi voinut tulla sanomista jos olisin vain jättänyt vedet lattialle ja kertonut miehelle päivittäneeni blogia kuivaamisen sijaan ;) Kuivasin ensin lattian, heristelin sormea, naamioin kirosanat ja kannoin yliväsyneen lapsen pinnikseen ja istuin koneelle. Nyt päivitän vaikka katto tippuisi niskaan.
Viime viikkoihin on mahtunut kaikenlaista. Niilo oppi kävelemään ilman tukea (jihuu!!!), työkuvioni menivät siihen, ettei kuun lopussa tarvitsekaan enää mennä töihin (jos jotain hyvää, niin sattui parhaaseen mahdolliseen saumaan, kun kotona on pieni lapsi), vanhenin, nyt takana neljännesvuosisata elettyä elämää, kävimme miehen kanssa kaksin tsekkaamassa Trattorian Jyväskylän Lutakossa ja mitähän vielä... Ja niin, poikkesimme Ikeassa ja moikkaamassa kummitytsyä. Kuisti on edelleen kesken... Mutta siis, elämä jatkuu blogihiljaisuuksista huolimatta! :)

Hyvää laskiaistiistaita kaikille! 

 -M-

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, mutta silti muiden kuvat näyttää aina paremmilta ja onnistuneemmilta kuin omat ;) Onneksi blogimaailma on täynnä toinen toistaan huikeampia kuvaajia, joista ammentaa inspiraatiota ja oppeja :)

      Poista