3.11.2014

Kultaisissa kettukääreissä


Eilinen Ikean reissu yhdistettynä kummitytön syntymäpäiviin oli aika maximum-uuh. Illalla kotiin päästyä oli sellainen hedari, että kukkuu ja suoraan nukkumaan. Ikeaan oli lähtenyt muutama muukin tuhlaamaan pennosiaan.. Jo parkkipaikan löytäminen oli haaste (eikä Ikealla ole ihan pieniä parkkihelvettejä). Ja käytiin siellä vielä oikein kahdesti, ei kerta riittänyt! Kummitytöllä ollut putki oli niin hitti Niilon mielestä, että pakko oli kotia hakea vielä samanmoinen. Eihän se nyt mikään sisustuksellinen kaunistus varsinaisesti ole, mutta jos se pysyy yläkerrassa, voin sulkea silmäni siltä ;) Illalla putkessa sitten istui sekä kikattava lapsi että koira. Torsti olisi varmasti tehnyt petinsä sinne jos lupa olisi annettu. Urho sen sijaan ei mennyt lähellekään kahisevaa kauhistusta. 
Pukkijalat oli loppu, ne jäi kyllä kaivelemaan. Tainnut olla aika hitti? 
Mukaan tarttuikin sitten lähinnä lahjapapereita ja joulukoristeita. 
Kieltämättä meinasi lähteä vähän lapasesta noiden papereiden ja paketointitarpeiden kanssa. Nyt on niitä vaikka naapureidenkin tarpeisiin. Oli niin ihania pöllöjä, kettuja ja sotilaita kultavalkoisissa papereissa että! Aika paljon saa kääriä paketteja, että tuo määrä paperia saadaan tuhlattua ;)
Ensimmäisen paketin kääräisin jo. Olen nyt todella ajoissa liikkeellä (omalla mittapuulla).
Tuleekohan jouluähky jo ennen kuin marraskuun loppu koittaa?

Miia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti